Tunnustus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tunnustusta Tommi Aulasmaalle

Tuusulan kunta myönsi Tommi Aulasmaalle Liikunnan ja urheilun tunnustuspalkinnon. Palkinto jaettiin 8.1.2014 Halosenniemessä pidetyssä tilaisuudessa.

Palkinnon jakokriteereissä mainitaan:

”Seurakunnan järjestämässä liikunnallisessa kerhotoiminnassa Tommi Aulasmaan rooli on keskeinen. Tommin lähestymistavassa ja tavoitteissa painottuvat erityisesti kaikille lapsille ja nuorille tarjottava mahdollisuus harrastaa liikuntaa myös muusta, kuin kilpailullisesta näkökulmasta.”

Tunnustus tuli Aulasmaalle yllätyksenä.

- Kyllä se on mukavaa, että saa tunnustusta perustyölleen. Siitä saa potkua arkeen, Aulasmaa sanoo.

Aulasmaa on toiminut Tuusulan seurakunnan varhaisnuorisotyönohjaajana vuodesta 2003 lähtien.

Voit lukea aiheesta lisää Tuusulan kunnan sivuilta http://www.tuusula.fi/tiedotepalsta/show.tmpl?id=2617;sivu_id=2345;pager_current

Kerhotoiminta kehittyy

Tällä hetkellä Tuusulan seurakunnassa on sählykerhoja 12 kpl. Uusia liikunnallisia kerhoja on tulossa.

- Uutena kerhona alkaa tyttöjen sählykerho Riihikallion koululla, Tommi Aulasmaa kertoo.

Kerhoon voi ilmoittautua piilostapois.fi-sivuilla Kerhot tytöille-osiossa.

Aulasmaa mukana TuSByssä

Aulasmaa on mukana myös salibandyseura Tuusulan salibandy (TuSBy) toiminnassa. Hän oli perustamassa seuraa vuonna 2009. Tällä hetkellä seurassa on -02 ja -03-syntyneiden poikien joukkueet.

15.1.2014

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: