Ystävyyttä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Ystävyyttä

Tammikuussa tuli Teemalta mukava ranskalainen elokuva: Päiväni Margueritten kanssa.

Se on niitä elokuvia, joiden lopussa herkistyy, mutta ei tiedä, johtuuko herkistyminen ilosta vai liikutuksesta (jos ne sitten ovat erotettavissa toisistaan yleensäkään).

Elokuvassa Margueritte ja Germain tapaavat puiston penkillä. Marguerittea esittää erittäin pienikokoinen vanhus Giséle Casadesus ja Germainea isokokoinen legendaarinen näyttelijä Gérard Depardieu.

Sää on aina aurinkoinen, ja he tapaavat aina puiston penkillä. Vanhus tulee puistoon vanhainkodilta, karhumainen mies käy samassa puistossa ruokkimassa puluja ruokatunnillaan.

Vaikka Depardieu on erittäin karismaattinen näyttelijä, hänen roolisuorituksensa ei syö vanhuksen roolia. Molemmat ovat roolihenkilöinä hyvin tasa-arvoisia. He keskustelevat, oppivat, kunnioittavat toisiaan, nauravat.

Roolihenkilöiden muissa ihmissuhteissa on enemmän tai vähemmän korjaamisen varaa. Ystävyys syvenee ja kun lopulta Margueritte ei enää voi asua vanhainkodissa Germain huolehtii hänestä.

Tapasin työni puitteissa miehen, joka oli aikaisemmin ajanut taksia. Kyydin häneltä ja hänen työtoveriltaan oli usein tilannut pienikokoinen eläkkeelle siirtynyt virkanainen. Taksin piti aina olla siisti ja mieluiten punainen. Rouva oli aina pukeutunut kauniiksi, ajanut taksilla jonnekin syömään hyvin ja ajanut samalla taksilla takaisin.

Kun rouva oli jäänyt leskeksi ja taksinkuljettaja jo vaihtanut alaa, soitti leski edelleen tuolle nuorehkolle miehelle, joka kiillotti autonsa ja vei rouvan lounaalle tai katselemaan maisemia. Ja kun rouva vanheni, eikä enää jaksanut lähteä kodistaan, he soittelivat viikottain.

Monen, ehkä parinkymmenen vuoden ajan rouvalla oli syy laittaa rullat päähän, lakata kynnet, pukeutua kauniisti ja astua kiillotettuun autoon.

Ystävyyttä isoin kirjaimin.

Eila Patokoski

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: