Olin tullut illansuussa töistä kotiin. Joskus päivät ovat surullisia, sille ei voi mitään.
Kotimatka ei riitä karistamaan murheita mielestä, suru tuntuu kotona sydämessä ja itkemätön itku silmäluomien takana.
Oli tuonsävyinen ilta, lepäilin ja lueskelin.
Kännykkään oli tullut viesti: ”Mitä ampiainen sanoi, kun lensi hevosen suuhun?”
???
”Nyt olen turvassa”
Olen suhteellisen varma siitä, että Jumala on antanut ihmisille huumorintajun syntymälahjaksi. Ihan vaan mukavaksi lisäksi persoonaan.
Olin vuosia, vuosia sitten ohjaajana raamattupiirissä, jonka kaikki jäsenet olivat olleet lyhyemmän tai pidemmän aikaa eläkkeellä.
Muistan aina sen, miten yksi vanhuksista purskahti nauruun, kun luimme Apostolien tekoja. Paavalin puhui Troaksessa ollessaan, puhe pitkittyi puoleen yöhän saakka. Ikkunalaudalla ollut nuorukainen vaipui uneen ja putosi kadulle (Apt 20).
Samanlaisen naurunpurskahduksen sai aikaan profeetta Eliaan tekemä ihme. Nuorukainen oli puunkaadossa ja häneltä lensi kirveen terä varresta veteen. ”Voi herrani, se oli vielä lainattu!” (2 Kun. 6:6-).
Kaipaan vieläkin sitä piiriä. Naisilla oli pistämätön kyky iloita ja nauraa monenlaisille asioille, vaikka he, kuten on ymmärrettävää, olisivat myös voineet kadottaa huumorintajunsa sotien, köyhyyden ja leskeyden myötä.
Niinpä niin, olen varma siitä, että Jumala on antanut huumorintajun lahjaksi.
Iloksi, niinkuin aurinkoiset päivät tai hyvä ruoka.
Pitäisi varmaan ostaa kevätpörriäinen.
Eila Patokoski