Pihatalkoot
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Pihatalkoot

Taloyhtiössämme vietettiin talkoopäivää reilu viikko sitten. Väki alkoi kokoontua kymmeneltä aamulla parkkipaikalle. Kaikille innokkaille talkoolaisille riitti puuhaa. Tarjolla oli erilaisia tehtäviä autokatoksen puhdistuksesta nurmikoiden lannoitukseen. Kun hommat oli saatu tehtyä, siirryttiin grillaamaan makkaraa ja syömään jäätelöä. Tunnelma oli leppoisan mukava.

Pihatalkoisiin osallistumisessa on paljon myönteisiä asioita. Meistä osallistujista paistoi yhdessä tekemisen ilo. Jokaisella oli halu pitää huolta yhteisestä asuinalueestamme. Talkoissa näkyi myös toisista välittämien. Useampikin henkilö oli lupautumassa kastelemaan naapurin kukat hänen lähtiessä matkalle. Kesäisen lämpimässä auringonpaisteessa oli myös mukava istua grillin ääressä naapureiden kanssa ja kuulla heidän kuulumisiaan.

Pihatalkoissa oli yhteisöllisyyden tunne vahvana. Toivottavasti meidän yhteiskunnassa säilyy yhteisöllinen elämä. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä osa ihmisistä on kadottanut sen.

Tiina Penttilä

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: