Epäurheilijamainen käytös

Jalkapallon MM-kisat alkoivat eilen. Ehdin katsomaan melkein koko ottelun. Brasilian katastrofialun jälkeen joukkue voitti matsin selvin numeroin. Mutta ei aivan rehellisin keinoin.

Tunnustan olevani jossain asioissa idealisti. Haluaisin uskoa että mm-tasolla ottelut ratkeavat reilulla pelillä. Se joukkue, joka pelaa taktisesti järkevästi, on taitavampi ja joskus onnekkaampi, voittaa. Mutta näinhän asia ei taida olla.

On myös muita keinoja, joita pelaajat käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen. Puolustajat yrittävät puhumalla ja pienellä koiruudella saada hyökkääjät hermostumaan. Tästä lienee surullisin esimerkki tulisieluinen ranskalaispelaaja Zinédine Zidane. Hän puski vuoden 2006 maailmanmestaruuskilpailujen finaalissa italialaispelaajaa rintaan, kun tämä oli puhunut sopimattomia hänen äidistään. En usko, että tämä tyylikäs italialainen herrasmies tyytyi vain kommentoimaan Zidanen äidin hameen arkista kuosia.

Näkyvämpi vilunkipelin muoto on tietysti rangaistus- ja vapaapotkujen kalastelu. Vastustajan ei tarvitse kuin hipaista hyökkääjää rangaistusalueella, niin jo siinä pelaajan polvet notkahtaa ja tuomaria katsellaan anovasti. Kun epämääräisestä tilanteesta hankittu rangaistuspotku menee maaliin, nostetaan kädet taivasta kohti ja annetaan kiitosta myös siihen suuntaan.

Jotenkin tuntuu siltä, että tuossa eleessä ja sitä edeltäneissä tapahtumissa on ristiriita.

Janne-Antti "Jantti" Latvala