Katsopas kummaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Katsopas kummaa

”Katsopas kummaa, virkkoi Miiri, tuopas on oikein lystikäs hiiri. Sarvetkin päässä on sankarilla, juuri kuin pässillä puskurilla. Oivan paistin mä siitä saisin, jos siihen koskea uskaltaisin…”

Uusi ja outo, erilainen, herättää monenlaisia tunteita. Immi Hellenin lastenrunossa: ”Hiiriä pyydystämässä”, Miiri-kissa pelkää pientä koppakuoriaista, kun ei ole mokomaa ennen nähnyt. Niinpä niin.

Kernaasti me ihmisetkin valitsemme esim. työpariksi tai juttuseuraksi sen tutun ja turvallisen, josta voimme olla varmoja, ettei se pure eikä pistä, eikä ainakaan aiheuta tunnemyllerrystä sisimmässämme. Kyllä on niin mukavaa myös tehdä yhdessä asioita aina samojen työtovereiden ja kavereiden kesken! Näin meillä on aina totuttu tekemään. Ei ristiriitoja, ei päänvaivaa, ei mullistavia tunteita, eikä ainakaan minkäänlaista ahdistusta. Mutta valitettavasti ei myöskään uuden oppimista. Heti vaan tänne kaikki tuttu, helposti ja vaivattomasti!

Kuitenkin, jos halutaan oppia uutta, tarvitaan erilaisuutta ja uusia ihmisiä, uusia persoonallisuuksia. Uusi syntyy luovassa prosessissa, jonka lopputulos on aluksi hämäränpeitossa. Toisilleen vieraat ihmiset, ei niin turvallisilta ja heti mukavilta tuntuvat, tuovat uuden oppimiseen ne elementit, joista muotoutuu uusi teos, mahdollisesti taideteos! Tarvitaan kykyä hahmottaa ristiriitoja ja kykyä kestää ristiriitojen aiheuttamia, myös epämiellyttäviä tunteita.

Toiseksi tarvitaan kykyä olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa niin, että uudessa luovassa prosessissa sekä antaa että vastaanottaa toisilta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Olkoonpa se vaikka leirikokemus seurakunnan leirikodilla. No niin. Tämähän on ihan selvää ja tiedossa.

Diakonia on siitä ihmeellinen asia, että se sisältää itsessään erilaisuuden hyväksymisen vaatimuksen. Ei voi olla diakoniaa ellei suostu menemään ”maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään”, kuten virressä 525, säe 4, lauletaan.

Ylläolevassa kuvassa on muuten kanssani työtoverini Raidan suloinen kiinanharjakoira Vellu. Se tuli vierailulle toimistoomme ja ennakkoluulottomasti hyppäsi syliini. Olin hieman hämmentynyt. Vellu on nimittäin karvaton ja sen tuoksu on erilainen kuin Oliverin oli.

Tarja Tonteri

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: