Lasten vilpittömyys kantaa arjessa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lasten vilpittömyys kantaa arjessa

Viime viikonloppua vietimme lapsityön perheleirillä Kouvolassa, luonnonkauniin Repoveden rannalla. Leiri oli monin tavoin yhteinen matka, yhdessä kuljettu polku, jonka varrelta löytyi iloa, ystävyyttä, leikkiä, huumoria, rakkautta, kipua, kyyneleitä, ymmärrystä ja valoa.

Viikonlopun aikana etsimme voimavaroja usein uuvuttavalta tuntuvaan arkeen. Lapsiperheessä arki onkin usein täynnä omista tarpeista luopumista, jatkuvaa joustamista, oman ja yhteisen ajan puutetta ja riittämättömyyden tunnetta. Ajattelen että yksi satuttavimmin kuormittava asia on tunnetason kohtaamisen puute arjessa. Kuinka usein tulen kysyneeksi lähimmiltäni, mitä sinulle kuuluu? Miltä sinusta tuntuu?

Vaikka arki on usein kuormittavaa, löytyy helpotus kuormaan usein yllättävän läheltä: lapsesta ja lapsen vilpittömyydestä ja luottamuksesta. Usein emme vain näe lähelle, tarpeeksi alas, tarpeeksi syvälle. Tietoinen pysähtyminen lapsen edessä, kuunteleminen, mitä lapsi tahtoo sanoa, on uskomaton voimavara rikkinäisessä ja epätäydellisessä arjessamme. Lapselle riittää pysähtyminen, asettuminen olemaan, ilman suoritusta. Tämä edellyttää meiltä aikuisilta suostumista pysähtymiseen ja läsnäoloon. Onko meistä väsyneistä arjen suorittajista siihen?

Tulevana sunnuntaina vietetään mikkelinpäivää, lasten ja enkelien juhlapyhää. Päivän evankeliumi (Matt. 18:1–10) asettaa uskon esikuvaksi lapsen ja kertoo, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Uskallammeko asettaa lapsen esikuvaksemme? Uskallammeko lapsen lailla luottaa että arki kyllä kantaa ja hyvää on aina edessäpäin?

Riina Nissinen

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: