Jokela

Seurakunta toimii Jokelan alueella monipuolisesti ja keskellä kylää. Kotikirkossa on kauniin valoisat tilat, ovet avautuvat kevyesti ja kynnykset ovat matalat. Toimintaa ja olemista on tarjolla kaikenikäisille ja kaikenlaisille jokelalaisille.
Tule tutustumaan työntekijöihin ja aktiivisiin seurakuntalaisiin, jotka yhdessä pyrkivät tekemään Kotikirkosta pyhää, hyvää ja leppoisaa kokoontumispaikkaa. Tervetuloa mukaan!
Voit myös neuloa itsellesi Jokela 150-vuotislogon tällä ohjeella.
Jokelan Kotikirkon messut
Pidämme messun Jokelan Kotikirkossa pääsääntöisesti joka sunnuntai klo 13. Poikkeuksena on kuukauden kolmas sunnuntai, jolloin vietetään Laulukirjamessua klo 17.
-
Rohkeita ratkaisuja vai raskaita luopumisia? Uudet päättäjät rakentavat tulevaisuuden seurakunnan
Tue Aug 18 14:20:00 EEST 2026Kun kolmen seurakunnan kirkkoherrat Vesa Koivisto Järvenpäästä, Eliisa Winberg Tuusulasta ja Markus Tirranen Keravalta tapaavat, keskusteltavaa riittää. Yhtenä puheenaihe ovat ne päätökset, joita seurakunnan kirkkovaltuustoissa ja -neuvostoissa on tehty. Talous-, kiinteistö- ja henkilöstöasiat ovat päätöksenteon keskiössä vaalikaudesta toiseen. Marraskuussa valitaan uudet luottamushenkilöt tulevaisuuden kysymyksiä ratkomaan.
-
Talousjohtajan virkaan 22 hakijaa
Tue Aug 18 14:08:39 EEST 2026 -
Valmistelemme uutta strategiaa ja organisaatiorakennetta
Fri Aug 07 09:36:00 EEST 2026Tuusulan seurakunnassa valmistellaan uutta strategiaa ja organisaatiorakennetta.
-
Iltahartaudet YLE:llä
Wed May 20 12:48:37 EEST 2026 -
Päivystäjäksi kirkkoon kesäksi
Fri Apr 17 13:51:00 EEST 2026 -
Tukiverkko tutuksi
Fri Mar 20 09:03:46 EET 2026 -
Rukousneliö
Fri Mar 06 09:46:00 EET 2026 -
Nukketeatteri Pelikaanin näyttely
Tue Jan 27 13:24:33 EET 2026 -
Hyvinkään alueellinen krematoriohanke etenee
Thu Jan 22 10:47:00 EET 2026 -
Tuusulan seurakunta on saanut kirkon ympäristödiplomin
Fri Jan 16 12:52:45 EET 2026