Rakennettu hiljaisuus – aitoa hiljaisuuttako?

Kirjoittanut nuorisotyönohjaaja Tommi Aulasmaa

Keskellä kaupungin vilskettä korvanappien suoltama musiikki yrittää peitota ympäröivää melua. Yritykseksi jää ja lopputuloksena on vain epämääräistä kakofoniaa. Pitäisikö uhmata kuuloa ja säätää volyymiä kovemmalle? Vai hommata paremmat kuulokkeet? Peräti vastamelukuulokkeet? 

”Luon itsekin niillä joskus omaa tilaa selviytyäkseni kaupungissa.” Hätkähdän vastapäätä istuvan Vantaan kolohongassa asuvan puistopuutarhuri ja tietokirjailija Tuomo Salovuoren sanoista. Oman hiljaisen tilan luominen vastamelukuulokkeilla kuulostaa jotenkin vaisulta ja pieneltä miehen suusta, joka liki kaksi vuotta rakensi Lohjan Vivamon loma- ja kurssikeskukseen Suomen ensimmäistä ja ainoaa hiljaisuuden puutarhaa. Salovuori jos kuka siis tietää hiljaisuudesta ja hiljaisen tilan luomisesta. Hänen sanansa tietoisesta hiljaisuuden varjelemisesta saavat minut kiinnostumaan, vaikka sitten vastamelukuulokkeilla itserakennetusta hiljaisuudesta ärsykkeellisessä ja virikkeellisessä kaupunkiympäristössä. 

Pohtiessani hiljaisuuden saavuttamista Salovuori aivan kuin lukisi ajatukseni todessaan, että voi tehdä tietoisen päätöksen hiljaisuuteen menemisestä. Ympäristö, jossa ei ole ristiriitaisia ja reagoimista vaativia ärsykkeitä, auttaa hiljentymään, virittäytymään tietynlaiseen tunnelmaan, toimimaan tietyllä tavalla. Ja esimerkiksi hiljaisuuden puutarhassa apuna toimivat kristilliset tekstit ja symbolit. En voi olla hymähtämättä Salovuoren valaisevalle esimerkille erilaisissa tiloissa toimimisesta.

”Emme me huuda hautausmaan työntekijälle samalla tavalla kuin tuomarille lätkämatsissa.”

Hiljaisuus ei kuitenkaan ole Salovuorelle pelkkää puhumattomuutta, vaan se on myös sisäistä hiljaisuutta. ”Mahdollisuutta kuulla mitä itsessä liikkuu ja mihin elämä kutsuu.” Hiljaisuus selkeyttää ja Salovuoren sadevesitynnyriesimerkki on valaiseva: kun sakat painuvat pohjalle, niin vesi kirkastuu.

Päässäni taustalla soivan Samuli Putron laulun sanojen ”on hiljaisuus niin täydellisen hiljaista” hiljaisuus on täysin erilaista kuin Salovuoren hiljaisuus. ”Luonnon hiljaisuus ja sen äänimaisema ei ole tyhjä. Eikä hiljaisuus ole pelkästään kuulon asia, vaan kaikilla aisteilla koettavissa. Se on yhteyden kokemista suuren elävän kokonaisuuden kanssa”, Salovuori toteaa ja katsoo levollisesti Håkansbölen kartanon ikkunasta marraskuiseen talvimaisemaan. Samaa maisemaa katsoessani mietin Salovuoren hiljaisuuskokemuksen muistuttavan jollain tavalla hengellistä kokemusta. Aivan hakoteillä en ole, sillä Salovuoren matka hiljaisuuteen alkoi aikoinaan juuri hiljaisuuden retriitistä. Niukoista ulkonaisista ärsykkeistä huolimatta Salovuori koki oivalluksia ja kokemuksia, jonkinlaista Jumalan puhuttelua.

”Ihminen ottaa vastaan pieniä omaan kasvuun liittyviä asioita.”

Salovuoren puheissa hiljaisuus ja luonto toistuvat jatkuvasti. Ne limittyvät toisiinsa ja tuntuu, että ilman toista ei olisi toista, eikä olisi suuri vääryys, vaikka niiden väliin laittaisi yhtä kuin merkin. Jäsenyys Hiljaisuuden ystävissä, luonto ja siellä liikkuminen ja luonnosta kirjoittaminen ovat tärkeitä asioita. Jälkimmäisestä hyvänä esimerkkinä on Salovuoren kirjoittamat kirjat Vihreyden keskellä ja Luonnon lahjoja. ”Rytmi” tulee napakasti, kun kysyn hiljaisuuden ja luonnon yhteydestä. ”Luonnon rytmi on rauhoittava ja se auttaa hidastamaan. Kun katselee tuhansia vuosia paikoillaan olleita kallioita ja järviä, niin asiat näkee oikeissa perspektiiveissä.” Arjessa niin monesti vaikealta tuntuvat pysähtyminen, läsnäolo ja ihmettely ovat luontevia luontoympäristössä. Ja niiden yhdessä muodostaman kokonaisuuden - pehmeän lumoutumisen - keskelle hiljaisuus sopii luontevasti. ”Luonnon äänimaisema on hyvä, eikä herätä pelkoa, elleivät sitten sudet ulvo lähellä.” Salovuori naurahtaa ja kiitän mielessäni, että susiraja on kaukana kaupunkimaisesta asuinpaikastani.  

Juttelun aikana mielenkiintoni on herännyt ja haluan kuulla mikä mahtaa olla hiljaisin paikka missä Salovuori itse on ollut. ”Evon retkeilyalue ilman ihmisen ääniä”, Salovuori toteaa hetken miettimisen jälkeen. ”Tai odottavaan tilaan pysähtynyt kaamosaikainen Lappi.” Kun itse en ole kovin erähenkinen, Lappikaan ei kauheasti kiinnosta, eikä pienelle takapihalleni mitään hiljaisuuden puutarhaa rakenneta, niin tähänkö orastava hiljaisuuden kaipuuni sitten tyssää. Salovuoren vinkit lohduttavat. ”Hiljaisuutta on helppo kokea kun kokee olonsa turvalliseksi. Monille paikka on kirkko, jokin vanha rakennus tai luontoympäristö. Kotiinkin voi rakentaa pienen nurkkauksen luontokuvineen, viherkasveineen tai itselle tärkeine symboleineen.”

Turvallinen tila – siihen törmään näköjään hiljaisuuden etsinnässäkin. Toisaalta kukapa meistä ei kaipaisi tilaa tai paikkaa, missä olisi hyvä olla. Omana itsenä, ilman esittämistä tai varuillaan oloa. ”Luonto tarjoaa lepoa, palautumista. Se on luovuuden ja uuden löytämisen ja yhteyden paikka. Siellä voi olla levollisesti läsnä.” Salovuoren puhe ja lempeä suoraan silmiin katsova katse vakuuttavat. Alkuepäilyn jälkeen alan uskoa, että rakennettu hiljaisuuskin on aitoa.