Kotikirkko tutuksi -tapahtuma

Tuusulan 3. luokat kävivät tutustumassa omaan kotikirkkoonsa. Kirkossa kuunneltiin, katseltiin, tunnusteltiin, haistelteltiin ja maistelteltiin. Erilaisilla rastipisteillä oppilaat pääsivät tutustumaan alttarialueeseen, ehtoollisvälineistöön ja maistamaan ehtoollisleipää. Kirkkovaatteet väreineen tulivat myös tutuiksi.

Vuoden 2024 Kirkkokuva

Kotikirkko tutuksi -tapahtumassa oppilaat ottivat ryhmissä kuvia mieleisimmästä kohteesta kirkossa. Tapahtumaan osallistuneet oppilaat, heidän vanhempansa ja kaikki kiinnostuneet ovat äänestäneet koululaisten ottamista kuvista mieleisintä ja vuoden 2024 Kirkkokuva on nyt valittu. Alla näet voittajakuvat ja kuvat ottaneet ryhmät. Onnittelut voittajille. Kaikkien äänestäneiden kesken arvottu kuvapalkinto osui Seija Jokilehdolle. Onnittelut Seijalle. 

Kauniit kuvat säilyvät muistoissa!

 

Vuoden 2024 Kirkkokuva Tunnelmaa katosta

Toiseksi vuoden 2024 Kirkkokuva äänestyksessä tullut kuva Kolme sädettä.

 

Kolmanneksi vuoden 2024 Kirkkokuvassa äänestyksessä tullut kuva Heijastus rististä.

Laajakatse

 

Kukkaloistoa
 

 

Häivähdys

Minne lonkerot johtaa

 

 

Suntion avainnippu


Vuoden Kirkkokuvan ottaneet Mikkolan koulun oppilaat Rasmus Riikonen (vas.) ja Miro Perttula. Kuvasta puuttuu Leo Myrttinen.

 


Toiseksi vuoden 2024 Kirkkokuva äänestyksessä sijoittuneen kuvan ottaneet Riihikallion koulun oppilaat Iljas Jokiaho (vas.), Minea Haukka ja Samuel Huusela. 


Kolmanneksi vuoden 2024 Kirkkokuva äänestyksessä sijoittuneen kuvan ottaneet Riihikallion koulun oppilaat Noomi Kärkkäinen (vas.) ja Kaius Kosonen. Kuvasta puuttuvat Ella Palm ja Leo Mäkinen. 

Vapauttakaa Mustakaapu

 

Kurkkaus alttarin taakse

Suojelusenkeli

 

Taivaan faija, isi, isukki, iskä...


Riihikallion koulun vararehtori Laura Niukka valitsi mieleisekseen Häivähdys kuvan.

Laura perusteli valintojaan seuraavasti: Kuvan lämmin valo tuo tunnelmallisen ja rauhoittavan ilmapiirin. Pimeissä syysilloissa on hyvä pysähtyä nauttimaan hetkessä ja ihailla vaikkapa vuodenaikojen vaihtelua.


Seurakunnan vt. kirkkoherra Janne Keränen valitsi mieleisekseen Häivähdys kuvan.

Janne perusteli valintojaan seuraavasti: Kynttilän liekki on rukouksen merkki. Samaan aikaan ikkunasta näkyy tavallinen arjen maisema. Kirkko on rukouksen paikka arjen keskellä.

Tässä muutamia kommentteja äänestäjiltä kuvista:

Kaunis kuva ja säteistä tuli mieleen usko, toivo ja rakkaus.

Nyt jos koska tarvitsemme suojelusenkeliä ihan kaikki.

Yksinkertaisuudessaan kaunis ja niin paljon kertova!