Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Päivi on toiminut kohta kahden vuoden ajan vammaisten henkilöiden oikeuksien asiantuntijana Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Hänen määräaikainen ulkomaanjaksonsa on päättymässä toukokuussa, ja Päivi palaa takaisin Suomeen. (Suomen Lähetysseura).
Elina on tehnyt seurakunta-, nuoriso-, opiskelija- sekä mediatyötä Kroatiassa jo pitkään, noin 20 vuotta. Elinan työ Kroatiassa loppui viime vuoden lopulla. Juhlimme Elinaa ja Kroatian työtä Tuusulan seurakuntakeskuksessa ke 2.4. klo 18. Tule mukaan! Voit lukea Elinina blogi-kirjoituksia tästä linkistä. (Medialähetys Sanansaattajat)
Teressa toimii Suomen Lähetysseuran Afrikan aluejohtajana, ja Janne toimii itäisen Afrikan hankehallinnon asiantuntijana. (Suomen Lähetysseura)
Angolassa edistämme äärimmäisessä köyhyydessä elävien lasten elämänmahdollisuuksia ja oikeuksia sekä tuemme heidän perheitään olemalla mukana Onnellinen lapsi -hankkeessa. (Suomen Lähetysseura)
Intiassa tuemme raamatunkäännös- ja levitystyötä, myös muutamille kielille pistekirjoitukselle. Työn tavoitteena on myös tavoittaa ja tukea vaikeassa elämäntilanteessa eläviä naisia, erityisesti leskiä. (Suomen Pipliaseura)
Tuemme Kolumbiassa alueen yhteisöjä konfliktin jälkeiseen elämään siirtymisessä ja vahvistamme yhteisöjen mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. (Suomen Lähetysseura & tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroin)
Tuemme Viron kirkon perhekeskustyötä Tartossa. Keskuksessa on tarjolla pari- ja perheterapiaa sekä sielunhoitoa. Perheneuvontatyö tukee perheitä sekä auttaa kirkkoa näkymään positiivisella tavalla yhteiskunnassa. (Evankelinen lähetysyhdistys Ely ry)